Veera Manninen

vrahonen@gmail.com

Olen kolmen lapsen äiti, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja pitkän linjan tanssin harrastaja ja valmentaja.

Ohjaustaipaleeni aloitin 2008 lasten ryhmien parissa Jyväskylässä, josta siirryin muutaman vuoden päästä Ouluun opintojen perässä ja pääsin jatkamaan tärkeäksi muodostunutta lasten ryhmien ohjaamista OVOSissa. Silloiset lapset ovat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi ja tällä hetkellä valmennankin tanssia Salvia- ja Magenta-joukkueille. Omimmat lajini ovat nyky- ja jazztanssi, mutta kokemusta on kertynyt useista tanssityyleistä. Tanssissa minulle tärkeää on oman kehon kuuntelu, itsensä haastaminen uuden parissa sekä tarinan ja tunteiden välittäminen.

Valmentajana haluan luoda tavoitteelliseenkin toimintaan rennon ilmapiirin ja parasta onkin kun joukkueesta tulee toinen perhe. Toivon kasvatusalan koulutuksen ja työkokemuksen näkyvän tunneillani moninaisten oppimistyylien huomioimisena sekä positiivisena valmennusotteena.

Valmentamisen lisäksi toimin tanssin tuomarina sekä osallistun monipuolisesti seuratoimintaan esimerkiksi erilaisia tapahtumia suunnitellen ja järjestäen.

Koulutukset

  • Voimistelukoulu-ohjaajan koulutuskokonaisuus
  • Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus
  • Voimisteluliiton täydennyskoulutuksia kuten Convention, tanssin valmentajafoorumi, koreografiakoulutuksia sekä lastentanssi
  • Tanssin tuomarikoulutus
  • Stara arvi-koulutus
  • Soveltavan liikunnan perusteet
  • Positiivisen pedagogiikan opintoja

Projektit

  • Mukana koreografioimassa seuran World Gymnaestradan 2023 hallinäytöskokonaisuutta
  • Hattara vanhempi-vauvatanssiryhmä keväällä 2026